30.1.2016

Sleipnir

Alkuperäisen kuvan on ottanut rayand ja sitä saa käyttää lisenssillä "Nimeä (BY, ByAttribution)".

Sleipnir oli Odinin, skandinaavisen ylijumalan mahtava kahdeksanjalkainen ori, jonka kotitalli oli Asgardissa, ylisessä maailmassa. Se laukkasi tuulta nopeammin ja ylitti kaikki esteet. Sleipnir keräsi taistelussa kaatuneiden soturien sielut ja vei ne Valhallaan, sankarien asuinpaikkaan.

Eli aivan liikaa jalkoja. Fiksumpi olisi ottanut muokattavaksi kuvan, jossa hevonen on juuri venynyt laukassa pisimmilleen. Todennäköisesti joskus haluan muokata vastaavan kuvan uudelleen, ehkä silloin muistaa tämän kerran vaikeudet ja ottaa kuvan jossa on tilaa niille kaikille ylimääräisille jaloille!

29.1.2016

Yksinkertaisia maisemia


Eilen illalla iski innostus piirrellä jotain maisemantapaista Photoshopilla. Maiseman piirtäminen on ihan hauskaa, mutta en osaa koskaan piirtää niitä sopivasti täyteen: kaikki jäävät hurjan tyhjiksi. Pitäisi varmaan käydä joskus keskittyä katsomaan erilaisia maisemia: mitä siellä oikeasti on. Painaa mieleen kaikki merkityksettömät ja pienetkin yksityiskohdat ja koettaa piirtää sitten maisemaa jossa ne ihmismielen mielestä epäolennaisetkin palaset on mukana.

Ensimmäisessä kuvassa tykkään tuosta pensaan keskiosasta. Keskimmäisessä kuvassa parhaiten onnistui ehkäpä puu ja lammikon pinta. Viimeisestä tykkään eniten kokonaisuudessaan!


26.1.2016

Energisiä hiukkasia ja lisää poneja


Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varattujen hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään. Niitä syntyy kun Van Allenin vyöhykkeet ”ylikuormittuvat” energisillä hiukkasilla, jotka pääsevät Maan magneettikentän läpi ja törmäävät ylempään ilmakehään. 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Revontulet
Revontulikuvat lainattu taas kerran Marialta eli ylempi täältä ja alempi täältä. Heppakuvat satunnaisia räpsyjä arkistojen perältä. Poni on ainoa elävä olento, joka suostuu kameran edessä käyttäytymään ja näyttäytymään, minkä vuoksi lähes joka muokkauksessa vilahtaa heppa ainakin jossain muodossa. Ehkä joskus saan jonkun ihmisen ja vähän intoa kuvata ihmistä, niin sais jotain muutakin sisältöä kun tuo poni.

Nämä syntyivät kirjaimellisesti yön pimeinä tunteina, kun keskiyön jälkeen aloin photoshopilla leikkiä ja viideltä aamulla hokasin että nukkuakkin olisi voinut. Onneksi koulu alkaa armollisesti vasta 12.30. Ylempi syntyi ihan vaan kahta kuvaa tuijottamalla ja miettimällä tekisikö vaiko eikö tekisi. Alempaan oli selvä visio joka onnistui ihan jeees. 

4.11.2015

Vetehishevonen


Vetehishevonen eli jokihevonen on uskomuksen kaunis hevonen, joka seisoo virrassa tai laukkaa rannalla. Eläin käyttäytyy hyvin säyseästi, ja päästää pahaa aavistamattoman ihmisen ratsaille, mutta katoaa sitten virran syövereihin ukkosenjyrinän säestyksellä ihminen mukanaan. Skottien vetehishevonen on kelppi, irlantilaisten aughisky, ja myös ruotsalaiset tuntevat olennon.

Hauskoja juttuja. Melkein unohdin blogin. Tai unohdin, kunnes muistin sen. Joten siinäpä teille vettä ja poni. Alkuperäiset kuvat järvi ja poni ja molemmat on ottanut Maria ja kivasti antoi luvan leikkiä niillä. 

11.6.2015

Ylioppilasjuhlat

Toukokuun lopulla juhlittiin pikkusiskon lakkiaisia ja minä yritin tarttua kameraan. Pieni ikuisuushan siitä on, kun viimeksi olen yrittänytkään kuvata mitään kunnolla ja se näkyi. Ei kai tästä auta, pohjalta ponnistettava ja ensi kerralla jos vähän parempia kuvia saisi.. Kuvausolosuhteet ei olleet ne helpoimmat, aurinkoa ja juhlat pidettiin kodassa, jossa ei valaistusta muuten kuin ikkunoista. Toisaalta kuvien laatu paikoin ihan liian huono jopa siihen nähden.

Treeniä treeniä..


12.5.2015

Lasiomena

Omena puussa vai puu omenassa? Idea oli siis saada ikäänkuin lasinen omppu, jonka sisällä kasvaisi puu vedessä. Vaikka periaatteessa lopputuloksessa on kaiki mitä haettiin, siitä jäi uupumaan se jokin. Ehkä otan joskus uusiksi. Puu on piirreltu photoshopilla alusta lähtien itse, omenan alkuperäisen kuvan nappasin aamulla hepalle ostetuista ompuista. Ompuissa ei harmillisesti ollut lehtiä, joten ennen kuvausta repäisin porkkanasta naatin ja tökkäsin omenan päälle.

Reunat jäi tässä harmillisen suttuiseksi. Pitänee jatkossa keskittyä hiukan enemmän siihen, eikä vaan luottaa, että kuvan pienentäminen lopussa korjaa kyllä. Toisaalta mitä pienempänä tuota katsoo, sen paremmalta se näyttää! Vesi onnistui kivasti. Siinä on käytetty hyödyksi kahta eri kuvaa, molemmat järveltä otettuja.

3.5.2015

Tulihevonen #2

Flames, they licked the walls
Tenderly they turned to dust all that I adore

Leikkisän liekehtivä sateenkaariponi. Kuluipahan pari tuntia taas leikkiessä.